Oppimista vieretysten keskustellen

Standard

 

Opettajien henkilökohtaiset oppimissessiot alkoivat maanantaina, joka päivä on 3 sessiota, joihin osallistuu 1-2 opettajaa minun lisäkseni. Yritän luoda oppimisen ja pedagogisen keskustelun ilmapiirin vapautuneeksi ja lämpimäksi, jotta opettajat uskaltavat kertoa kokemuksistaan, kysellä ja ideoida. Nyt, kun olen täällä Meru Primaryssa jo toista kertaa, tunnelma onkin kotoisen tuttavallinen ja huumori kukkii! Olemme miettineet keinoja, joilla oppijat kokisivat onnistumisen elämyksiä esim. matematiikassa ja englannissa, jotka saattavat olla haasteellisia varsinkin pienemmille oppijoille. – Helpot Kahoot-harjoitukset tunnin alussa vapauttavat tunnelmaa ja virkistävät aivot vastaanottavaisemmiksi uudelle asialle. Kehumista, kannustusta ja “vierihoitoa” kaivataan sekä opettajien että oppijoiden kanssa.

Eräs tärkeä teema on opetuksen eriyttäminen niin, että otetaan oppijan lähtötilanne huomioon. Toisilla oppijoilla on kuurouden lisäksi muitakin oppimisvaikeuksia, ja niiden selvittäminen keskustellen opettajien, vanhempien ja ehkä lääkärinkin kanssa on tarpeellista. Toisaalta osa oppijoista on huippunopeita oppimaan ja he saattavat pitkästyä koko luokan opetuksen tahdissa. Kuurojen yksikössä on erinomainen tietotekninen varustus, esim. tablet-laitteet ja kannettavat sekä kosketustaulu käytettävissä, joten esim. niiden avulla voi opetusta eriyttää vaikkapa antamalla edistyneemmille hieman haastavampia lisätehtäviä ja keskittymällä hieman verkkaisempien ohjaamisen ja kannustamiseen.

Kuurojen yksikössä pidetään lähes joka ilta ICT-kerhoja, joihin oppijat osallistuvat innokkaasti. Taidot erilaisten oppimispelien, toimisto-ohjelmien ja sosiaalisen media sovellusten käytössä kehittyvät hyvää vauhtia!

Kirita neuvoo Msuyalle blogin tekemistä. – “Vierihoitoa” parhaimmillaan!kirita-ja-msuya

Advertisements

One thought on “Oppimista vieretysten keskustellen

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s